”Tällaisen journalistiprofiilin saavuttaminen olisi vaikeaa suomeksi kirjoittavalle, mutta ruotsiksi kirjoittavalle se on erityisen arvostettava saavutus.”
(Vuoden free, palkintoraati, 2019)
Lyhyesti:
• Tein ensimmäisen lehden, ”Pirlaxbladet”, viisivuotiaana. Se oli perinteinen uutistuote jossa sai lukea tuoreimmat tapahtumat mm minun perheestä ja varsinkin perheen kissojen seikkailuista. Tuotin, kuvitin ja kirjoitin yksin kaikki numerot.
• Melkein aikuisena siirryin oikean median puolelle. Vuosien varrella on tullut tehtyä töitä kahdella kielellä sekä printtiin, nettiin, telkkariin että radioon. Suuri osa aikuisurasta meni Hufvudstadsbladetissa jossa toimin uutis- ja featuretoimittajana vuosina 1998–2015. Näistä tarkempaa tietoa tämän sivun osiossa CV, mutta lyhyesti olen tehnyt laajasti juttua sekä politiikan, kotimaan, ulkomaan, talouden että kunnallispolitiikan uutisia. Olen toiminut myös uutispäällikkönä sekä aamu- että iltavuoroissa ja tämän lisäksi profilointunut erikseen sosiaalipoliittisilla featurereportaaseilla. Irtisanouduin HBL:stä yhdessä Staffan Bruunin kanssa 2015 lopussa (niistä syistä lisää hänen kirjassaan) ja ryhdyin freelanceriksi.
• 2016 jälkeen olen tehnyt yhteistyötä mm Ylen tutkivien toimitusten (Spotlight & MOT), Long Playn, Helsingin Sanomien sekä Svenska dagbladetin kanssa. Näistä tuloksista lisää ”Arbetsprov”-otsikon alla. Olen myös kirjoittanut 2019–2020 kirjaa (WSOY/Förlaget, Kovat kadut/Hård mot de hårda, julkaisuaika syksy 2020), sekä kirjoittanut kaksi dokumenttiteatterinäytelmää (teema: ihmiskauppa, Svenska teatern, 2014, ja perheväkivalta lapsen näkökulmasta, Lilla Teatern, ensiilta 4/2017).
• Kuulun Journalistiliiton, sekä sen alaisuudessa toimivien tutkivien ja oikeustoimittajien liittoihin.
• Työstäni olen saanut useita palkintoja, mm EU:n journalismipalkinnon, Fredrika Runeberg-apurahan, Topeliuspalkinnon, sekä Vuoden Free-palkinnon (2019).
• Journalismin lisäksi olen vuosia toiminut keskustelijana sekä Ylellä (ohjelma: Eftersnack/Jälkivääntö, perjantaisin, vuodesta 2006) että monessa muussa yhteydessä. Olen kirjoittanut kolumneja sekä Suomeen että Ruotsiin eri organisaatioille. Olen myös avustanut eri mediataloja Ruotsissa, mm säännöllisesti Svenska Dagbladetia ja tarvittaessa kommentoiden ajankohtaisuuksia Suomessa mm Sveriges Radio.
Summary on its way